tiistai 25. kesäkuuta 2013

2013

Ja uutta reissua pukkaa. Tuntuu jotenkin hyvin omituiselta, että edellisestä päivityksestä näyttää olevan lähes vuosi. Todella vauhdilla on vuosi vierähtänyt, kukin mitäkin puuhaillen. Lähinnä töissä ja harrastusten parissa, ja toki hyvässä seurassa on aika juossut kuin tuulispää.

Mutta nyt on tullut taas aika, kun kesän Euroopan valloitus kutsuu ja mehän vastaamme siihen ;) Tällä kertaa lähdemme liikkeelle neljän röstiperunan, Tomin, Tiinan, Mikon ja Ellan voimin ja tarkoituksenamme on valloittaa tuo helteinen saapasvaltio, kulinaristinen mekka, mahtavien historiallisten tapahtuminen kehto, taiteen tyyssija ja miljoonien rakastama lomakohde, Italia. Ja toki jos ihan mahdottomiksi halutaan alkaa, voisimme pyörähtää myös Vatikaanivaltiossa sekä San Marinossa.

Yhden tällaisen varsinaisen kohteen ottaminen oli tällä kertaa aivan tietoinen valinta. Kahdella aiemmalla reissulla on ehkä ollut hieman sellainen fiilis, että nyt täytyy nähdä paljon ja äkkiä...ja vielä vähän lisää ja nopeammin. Olemme lentäneet vauhdilla eri valtioiden, kulttuurien ja kielien läpi ja siitä syystä päätimme keskittyä nyt vain yhteen kieleen ja kulttuuriin. Toki varmasti huimia alueellisia kulttuurieroja Italiasta löytyy, mutta näillä mennään tällä kertaa ja katsotaan mitä loistavia kokemuksia retki tuo taas tullessaan.

Tässä pientä matkareittisuunnittelua.

Tervetuloa taas lukemaan! :)

2 kommenttia:

  1. Joukkoliikenne on hyvä, kun olet vierailulla ensimmäistä kertaa tai halua käydä läpi ongelmia löytää katujen itse. Mutta jos sinulla on tunne Jännitystä voit aina vuokrata auton. Onnea! halpa vuokra-auto

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, pidetään mielessä :)

    VastaaPoista