perjantai 19. heinäkuuta 2013

Rise and shine - Nouse ja loista

Hellou, ja terkut Termolista. Saatiin jo huolestunutta puhelua nukutaanko sitä sillan alla, kun ei päivitystä kuulu. Asiat tuntuvat kuitenkin menevän aina omalla painollaan. Tai on ainakin tähän asti mennyt.



Ajeltiin eilen sellainen viitisen tuntia Italian poikki länsirannikolta itärannikolle ja käytiin matkan varrella pyörimässä pikkukylässä nimeltään Molise ja ihmeteltiin missä kaikki ihmiset ovat?! Autoilevia ihmisiä bongattiin kylän "keskustassa" ihan muutama, jotka tuijottivat meitä suu auki :D Aikamoinen aavekaupunki kaikin puolin. Päätettiin jatkaa suoraan siis rannikolle. Siinä ajellessa, tutkailtiin samalla reissuraamattuamme ja totesimme, että Termoli kuullostaa hyvältä nimeltä. Katsastettiin netistä vapaa b&b, menimme paikan päälle ja saatiin huone soittamalla puhelu omistajalle, joka saapui paikalle skootterilla iloisesti moikkaillen. Todettiin nettiä selailemalla, että taitaa ne kohtuuhintaisimmat  ja perustasoiset majoituspaikat olla jo menneet tässä vaiheessa kesää. Tämäkin kustansi 35e yöltä ja saatiin aikamoinen morsiussviitti neljälle. Tunnelma siis kohdillaan :D

Alkoi myös tuntumaan enemmän säännöltä, kuin poikkeukselta, että parkkipaikkan löytäminen on todella nihkeää, koska kadut kapeita, paljon yksisuuntaisia. Huomattiin taas kerran tämä, kun tulimme Termolin keskustaan. Parkkeerattiin auto, yritettiin tyhminä saada sitä lähemmäs majoitusta, ajeltiin iäsyys ympyrää ja todettiin olevamme ehkä 10 metriä lähempänä kuin ekalla parkkeerauksella. Hienoa.

Majoitus saatuamme lähdettiin erityisen nälkäisinä etsimään reissuraamatun ehdottamaa ruokapaikkaa, eikä Lonely Planet pettänyt tälläkään kertaa. Aivan älyttömän maittavat kiviuunipizzat ja makoisan riittävä annos juomaa sopivaa tenuttelua varten (2 vinettokannua) jälkiruokineen kustansi neljältä alle 70e La Sacrestiassa.




Ruokailun jälkeen lähdettiin kiertämään yöllistä Termolia. Tunnelma täälläkin todella rauhallinen, eikä turisteja ole juuri nimeksikään, nekin vähät italiaanoja. Ihmeteltiin puoli yhdentoista jälkeen auki olevia vaatekauppoja ja kaupungin yhtäkkistä heräämistä eloon. Löydettiin viihtyisä ulkoilmakatos, missä livemusaa ja Mohitoja. Nam nam! Lopulta saatiin yhden aikaan yöllä loistava idea lähteä uimaan yölliseen Välimereen. Aivan mahtava meno! Pimeä, rauhaisa meri, lämmintä vettä, taustalla ysärijyystö Padista, uintia, tanssia ja fiilistelyä. Eikä ketään muita mailla halmeilla. Elämää.








Unille neljältä, herätys huoneen luovutukseen kympin jälkeen. Nyt rannalla hoitamassa oloja...kyl kelpaa.  Seuraava majoitus uupuu jälleen, kaipa se taas kohta yritetään hankkia, kun keksitään sopiva kohde, ehkä Tollo :D

2 kommenttia:

  1. No nyt on maantieto vähän hakusessa,sehän on Adrianmeri missä olette pulikoineet.Vai mitä väliä sillä on samaa lätäkköä kaikki.:D Ihan kateeksi käy.Doorista on rapsuteltu teidän puolesta.Iskä haluaisi kuvan teidän menopelistä,eihän se sentään Fiesta ole. ;D. Terkuin Seija ja Ari

    VastaaPoista
  2. Sama lammikko se taitaa olla, mutta Välskämeri kuullostaa paljon hohdokkaammalta ;)

    Laitetaan kuvia, kunhan saadaan teipattua se kohta kasaan ;)

    VastaaPoista