keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Vetelin viimeiset...maitopizzat ikinä

Röstikset ovat jälleen saapuneet takaisin Suomeen, mutta viimeinen kuvapläjäys on vielä tiedossa. Viimeisessä majoituksessa kun ei ollut huoneissa nettiä tarjolla, paitsi huokeaan 20 euron hintaan per päivä niin annettiin olla. Senpä tähden viimeinen päivitys on jäänyt uupumaan.

Uuden vuoden vaihtumisen jälkeen oltiin Firenzessä vielä yksi yö, minkä jälkeen suunnattiin takaisin Milanoon. Milanossa hengailtiin vielä kolme yötä, kunnes palattiin takaisin jäätävän kylmään Suomeen.

Valoinstallaatio tsyrkan seinässä

Maailman hirveimmät pizzat Firenzen pizzataksilla

Ootellaan junaa Milanoon

Milanon katedraali

Katedraali sisältä

Katedraali sisältä

Matkalla katsomaan Leonardo Da Vincin maalaamaa Viimeistä ehtoollista. Teosta ei luonnollisesti saanut kuvata.

Sisäpihapuisto Como Corsolla

Michelangelon Pieta Sforzescon linnassa

Sforzescon linna

Viimeisen illan kippikset

Milanon maukas ruokapaikka

torstai 1. tammikuuta 2015

Vetelin märät...vodat Firenzessä

Pari päivää Firenzessä on juossut kuin siivillä. Tiistaina käytiin paikkaamassa edellisellä Firenzen reissulla jäänyt aukko sivistyksessä ja käytiin Galleria L'accademiassa katsastamassa Michelangelon Daavid-patsas sekä muita taideteoksia. Galleriaan saikin jonottaa kevyet puolitoista tuntia jäätävässä kylmyydessä, mutta kyllä viisi metrinen patsas oli jonotuksen arvoinen. Illasta shoppailtiin ja syötiin hyvin. 

Uusi vuosi vaihtui koomailun, spahoitojen, itsetehdyn lounaan, leffateatterin, tenuttelun ja hyvän ruuan merkeissä. Aikamoinen skumppakastekin saatiin teineiltä kellon lyödessä kaksitoista. Ja eiköhän sitä itekin nuortunut muutaman vuoden. On mahtavaa olla Röstis ja olla reissussa huipussa seurassa.

Pummi veteli märät vodat Firenzessä

Happy new year

Jonoteltiin Galleriaan

Daavid

Daavid

Duomolla taas

Ravintelissa sai piirtää pöytäliinoihin

Mitäs sä oikee piirtelet

Leffaan

Upia leffateatteri

Löydettiin kadulta vanha tuttu

Sillalle vuotta vaihtamaan

Hyvää uutta vuotta toivottaa Röstikset

Väentungos Duomolla

Roskat Duomolla

Roskat Duomolla

Kippikset muikeina

Jee

Nyt ei nukuta!