torstai 5. toukokuuta 2016

I know nothing, I'm from Barcelona...

Terve ja heipä hei.

Tuossa jokin aika sitten löydettiin blogista viime kesänä postattu kommentti, että koskas seuraavaa reissua pukkaa. Kommentin innoittamana Röstikset kävivät heti kommentista toimeen. Ideoita kohteista heiteltiin ilmoille ja tällä kertaa päätettiin lähteä matkaan neljän alkuperäisjäsenen ja yhden uuden miniRöstiksen voimin ;) Ja toki päästään hyödyntämään allekirjoittaneen ja ukkelin joku aika takaperin saamaa kolkytweesynttärimatkalahjakorttia. Sekin alkaa näyttämään eräpäivää syksyllä, joten reissuinto alkoi taas kerran kasvamaan.

Tulevana matkakohteena pyöri lukuisia erilaisia, kuten Tanskaa ja Kööpenhaminaa, Islantia ja perinteistä Italiaa. Kriteereiksi pohdittiin kaupunkikohdetta, mutta toisaalta myös rantakohdetta. Lisäksi vähäinen The Beastin käyttö olisi myös tällä kertaa plussaa, koska miniRöstis varmasti viihdyttäisi meitä karjumalla tärykalvot puhki liian pitkillä ajelumatkoilla. Hän ei meinaan ole niinkään autossa viihtyvää sorttia...
Päädyttiin lopulta valitsemaan allekirjoittaneelle ja ukkelille aivan uusi valtio eli Espanja. Jäsenet Mikko ja Ella on saaritrippailua täälläkin valtiossa ehtineet harrastaa, mutta manner-Espanja on kaikilta perunoilta vielä kokematta. Tällä kertaa tarkoituksena on pysytellä yhden valtion ja pääsääntöisesti yhden kaupungin sisällä eli kohteeksemme valikoitui tuo turistien rakastama, varkaiden paratiisiksikin tituleerattu, Gaudín taiteen kehto, Barcelona. Siksi luettiinkin Barcelonasta innoissaan, että siellä pystyy mukavasti yhdistämään kaupunkivierailun sekä rannalla loikoilun. Katsotaan sitten josko innostuttaisiin tekemään joitakin päiväreissuja.

Tällä kertaa reissun ajankohdaksi valikoitui niinkin veikeä kuin kesäkuu ja tarkoitus olisi viettää juhannus reissun päällä. Tarkalleen siis 21.6-28.6. Kääk, sehän on ihan kohta! Vielä ei olla tutustuttu paikalliseen juhannuksen viettoon, mutta onhan tässä aikaa tutkia asiaa.

Toki parit perinteiset suunnittelumiitit on kuitenkin jo pidetty ja suorat lennot ollaan saatu hankittua hassusti Tjäreborgin sekä Ebookersin kautta, koska lahjakortti. Onnistuttiin onneksi saamaan paikat samalle lennolle, vaikka ei ihan toisiamme kädestä kiinni yletyttäisi pitämään, snif. Ollaan jotenkin ihan erityisen ajoissa suunnittelon kanssa, koska majoituskin saatiin joku aika sitten plakkariin. Siitä lisää piakkoin. Ja eiköhän tuo perinteinen Lonely Planetin reissuraamattukin tule taas kerran hankittua, että hengellinen johtajamme pääsee kirjan avulla meitä opastamaan...

kuva: pixabay.com

2 kommenttia: